maanantai 3. huhtikuuta 2017

3 viikkoa & kurkistus ruokailuihin

Holaa! Viimeviikolta jäi päivitykset päivittämättä, mutta korjataanhan asia nyt! 


Kisoihin alle kolmeviikkoa!! Tämä tarkoittaa myös sitä että enää parisen kovaa treeniviikkoa ennen niitä kuuluisia viimeistelyjä. Voin sanoa, että ei ole pitkä aika enää, ei todellakaan! 

Miltä tuntuu? mitä kuuluu? 

Viimeviikon alku sujui todella hienosti; virtaa oli ja treenit kulkivat. Mieli oli oma positiivinen itsensä ja tuntui siis todella hyvältä. Kuitenkin torstaista asti eiliseen (sunnuntaihin) menin jokseenkin aivan sumussa. Treenit kulkivat siinäkin välissä, mutta olo oli muuten todella paskamainen. Jo perus oleminen tuntui raskaalta. Pahinta kuitenkin oli se miten mieliala läsähti alas; tuntui, että jokainen pienikin asia stressasi! Olo oli myös todella epävarma ja jokseenkin riittämätön. Kroppakin tuntui nesteiseltä ja kaikki oli ihan päin häränpyllyä.

 ja heitinkin päässäni ensimmäistä kertaa ajatuksen; onko tässä mitään järkeä? 
treeni kuitenkin kulkee ja hiki lentää!


Valehtelisin jos väittäisin että kisadietin loppumetrit olisivat helppoja. Ovat varmasti kaikille jollakin tapaa vaikeita. Itse ainakin olen ajoittain todella väsynyt. Nälkääkin on, mutta sitä sietää kyllä ja siihen tavallaan turtuu. 

Noh... Tätä negailua ilmeisesti kesti nyt tosiaan sen muutaman päivän, sillä eilen illasta ja tänään ollut aivan erimeno. Sain jutella ystäville ja perheelle, kiitos heille. Olette uskooomaton tuki! Tänään aamu alkoi aerobisella, jonne lähdettiin jo hymyssä suin. Kävin myös jalkatreenillä, hyvä treeni olikin! Aamutreenit ehdottomasti mun juttu dietillä, ja niitä aionkin toteutella nyt nämä viimeiset pari viikkoa täysin. Illat menee sitten koomaisempana, mutta sitten onkin hyvä levätä kun on treenit tehtynä. Onnistuneet treenit myös nostattavat mielialaa todella! Ja edelleen pystyn jokaisessa treeneissä antamaan itestäni niin paljon kuin irtoaa. Se on ihan hiton hienooo! 

Mutta tosiaan, pää koottu ja asenne saatu taas kuntoon ja oon ihan supermotivoitunut viimeisiin viikkoihin! Jo pientä malttamuutta toki ilmassa, mutta vielä on pariviikkoa aikaa puristaa ne viimeisetkin mehut irti; aivot narikassa, mutta hyvällä tavalla. 

Pakko olla tosiaan kiitollinen ihmisistä ympärillä, terveydestä, ja no ihan kaikesta hyvästä mitä mulla on! Ja iso kiitos muuten jokaiselle tutulle ja tuntemattomalle ihanista tsemppiviesteistä. Olette kaikki kultaa. <3 



Sitten, multa on kyselty, mitä dieetillä syödään? Vai syödäänkö mitään? 

No syödään. Ja vielä samoja ruokia kuin dietin ulkopuolellakin. Vain määrät muuttuu ja tottakai kaikki on rajoittuneempaa.  Mulla on kuitenkin edelleen todella paljon vaihtoehtoja ruokavaliossa, joten kyllästymisen vaaraa ei ole edes dieetillä. Itse kuitenkin pintyn helposti tiettyihin ruoka-aineisiin, jotka itselleni olen parhaaksi kokenut. 



Tällähetkellä ruokavalio koostuu mm. 

kaurahiutaleista, riisistä, kanasta, kalkkunasta, vihanneksista, salaatista, öljyistä, kananmunista, protskujauhoista ja marjoista. 

Eli suomeksi sanottuna täysin samoista aineksista mitä dietin ulkopuolellakin. Päivän paras ateriahan on aamupuuro, joka aamuinen juhlahetki. Tällähetkellä valkuaispuuro marjoilla ja kanelilla on voittamaton kombo, mutta toisinaan heittelen sekaan suklaan makuista protskujauhoa. Suklaapuuroa siis! 

Myös dietillä laadukkaat lisäravinteet kulkevat mukana tukemassa treenejä. 
EAA + glutamiini drinkki ennen aamuaerobista, mustikan makuinen ehdoton suosikki. Ennen treeniä latausjuomana Kerosene vesimelonin makuisena ja treenin aikaisena juomana mun kestosuosikki BCAA vesimeloni+vadelma maussa! 


Treenin jälkeen Recovery+ palautusjuomana. Makuna suklaa. Ehdottomasti parhaan makuinen palautusjuoma, mitä oon maistanut. Ja mä oon siis oikeasti nirso näitten suhteen mutta tätä en enää vaihtais pois. Tuntuu melkein palkinnolta treenin jälkeen, heh. :DDD Ehkä dieettiaivoilla on jotain tekemistä asian kanssa, mutta oikeasti laadukas ja erittäin hyvänmakuinen palkkari. 


 Jos nyt jotain dietin ulkopuolelta kaipaan, niin ehdottomasti hedelmät, joita dietillä ruokavalio ei sisällä. Myös sportlifen omia Tasty patukoita kaipaan, niitä tuli napsittua joskus välipalaksi. Nyt on vielä ne uudet crispy patukat tulossa, kuola poskella olen kuvia katsellut ja kovasti odotan, että kisojen jälkeen pääseen maistamaan. Ei voi olla muutakuin hyviä! Nämä todellakin ovat niitä sallittuja herkkuja. 

Henkilön SportLife Nutrition kuva.
näitä Emmalle kisojen jälkeen! Suklaa-brownie sekä maapähkinä-karamelli... <3 


Tälläinen postaus! Kuulumisia ja ruokaa, mikäpä sen parempaa. Täällä keskitytään nyt koviin treeneihin, dieettiin sekä lepoon! Poseerauksia unohtamatta, niitä ei voi harjoitella koskaan liikaa.

Mukavaa viikkoa! 

- Emma