Kuten otsikko kertoo.
Treenaaminen tuntuu todella hyvältä. Salille meneminen on aina aivan huippu juttu. Ei mulla oo koskaan ollut ongelmia motivaation kanssa, mutta nyt kaikki tuntuu menevän entistäkin paremmin. Sarjapainot ovat nousseet hurjaan tahtiin ja salilla multa voi nähdä aitoja onnen tuuletuksia kun oon taas pystynyt ylittämään itseni.
Nukun hyvin ja pitkiä yöunia. En enää stressaa turhista, tai oikeastaan en juuri mistään. Voin henkisesti todella hyvin. Pystyn olemaan ylpeä itsestäni, ja omista saavutuksistani enkä aioa enää koskaan kuluttaa energiaani itseni mollaamiseen tai sättimiseen.
Pitkään tuntui, että elämässä ei ollut muuta kuin treenaaminen. Tää koko vuosi on muutenkin ollut pitkälti vain sitä itseään; fitness siellä, fitness täällä...
Kisojen jälkeen tuntui, että olin aivan hukassa itseni kanssa. Itsestä tosiaankin tuntui, että kaikelta putosi pohja; kisat olivat ohi, mitäs nyt? Koko loppudietin olin todella yksinäinen ja erkaannuin osittain hyvistä ystävistä ja jopa omasta perheestä. Jopa kisojen jälkeen olin pitkään yksin, viettäen aikaani vain ja ainoastaan treenaten, syöden ja nukkuen. Ahdistuin siitä, kun kroppa pehmeni ja paino nousi. Kisojen jälkeen oli nälkä. Ja se nälkä ei lähde syömällä. Vapaasyönteinäni söin itseni oikeasti todella kipeäksi. Saatoin oksentaa ja jatkaa syömistää. Nää asiat on vaikeita, ja hävettävät vieläkin. Minä, muka terveellistä elämäntapaa ihannoiva muija halailemassa vessanpöntön kanssa, ihan vaan sen takia, että pulla nyt maistui vähän turhankin hyvin.
En usko että oon ainoa, joka näitten asioitten kanssa paini, mutta mulle se oli todella vaikeaa. Ehkä jopa vaikeampaa kuin melkein puolivuotinen dieetti ja 15kg painonpudotus kisakondikseen. Kauan meni että olo alkoi tuntumaan ns. "normaalilta". Mulla se vei sen 5kk. Aika hurjaa. Kroppa toki palautui nopeammin, mutta oman mielen kanssa taistelu olikin sitten eriasia. Uskon että ehkä osaan suhtautua asioihin eritavalla sitten toisella kerralla.
Noin kuukausi takaperin aloitin uuden valmentajan kanssa. Monet ovat kysyneet, miksi valmennusta vaihdoin, ja syy on yksinkertaisesti siinä että musta tuntui siltä. Päätöshän ei ollut mikään simppeli ja mietin kyllä asiaa ja punnitsin vaihtoehtoja. Istuin uuden valmentajan kanssa vähintäänkin sen puolitoista tuntia ja sain jo siltä kertaa todella paljon uutta tietoa ja tuntui heti että nyt oon oikeassa paikassa. Oon nyt sitten siitä lähtien mennyt uusilla ohjelmilla, ja oon ollut erittäin tyytyväinen. Näen nyt jo kropassa muutoksia parempaan suuntaan, ja pystyn kyllä luottamaan siihen, että kyseisen gurun ohjeistuksella ja omalla tekemisellä päästään parhaaseen mahdolliseen tulokseen ensikeväänä.
Monesti sitä ajattelee vain asioita, joissa olisi kehitettävää. Joskus olisi kuitenkin hyvä pysähtyä ajattelemaan, miten paljon on tultukkaan eteenpäin. Jos vaikka nyt kelataan vuosi taaksepäin, niin meiksi on ainakin kehittynyt hurjasti monessakin eriasiassa. Treenaan kovempaa, tekniikat ovat parempia, panostan enemmän kehonhuoltoon, mulla on oikeasti hyvä aerobinen kunto, panostan uneen enemmän ja kuuntelen kehoani paremmin kuin ennen. Jos ulkoisista muutoksista pitäisi puhua, niin näytänhän mä nyt paljon sporttisemmalta. Sitähän tää homma on, jatkuvaa kehityksen hakua, eikä koskaan oo valmista. Mutta sehän on just siistiä! Kuka nyt haluaisi olla täysin valmis...
Mun loppuviikko on pyhitetty levolle ja kehonhuollolle, on meinaan kevennys viikko. Loppuviikko luvassa rauhallisia aamukävelyjä ja hierontaa. Sunnuntaina palloilen myös lahdessa ja todennäköisesti mut voi bongata kisakatsomosta pillittämässä. Saa tulla moikkaamaan!
Mukavaa viikkoa, kovia treenejä ja viikonlopun kisaajille tsempit! ♥
- Emma
Mun loppuviikko on pyhitetty levolle ja kehonhuollolle, on meinaan kevennys viikko. Loppuviikko luvassa rauhallisia aamukävelyjä ja hierontaa. Sunnuntaina palloilen myös lahdessa ja todennäköisesti mut voi bongata kisakatsomosta pillittämässä. Saa tulla moikkaamaan!
Mukavaa viikkoa, kovia treenejä ja viikonlopun kisaajille tsempit! ♥
- Emma
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti