kisadietin rankkuus

Tuossa äskön sohvalla kooma hetkeä viettäessä mulle iski mahdoton halu kirjoittaa mun ekasta kisadietistä ja ylipäätään mun omista ajatuksista kilpalemista ja etenkin dieettiä kohtaan. Nämä ovat kaikki mun omia ajatuksia, olemme jokainen yksilöitä ja koemme asiat eritavalla. Myös tapoja suorittaa kisadieetti lienee todella useita, mutta nyt tahdon kertoa hiukan omaa ajatelmaani.

 

 

Kuten varmasti jokainen, joka kisadietille on vakavissaan lähdössä, tiedostaa sen, että dietin aikana ei repsuta ruokavaliosta, treenejä ei jätetä väliin eikä yöunista tulisi tinkiä. On tiedossa, että kyseessä on usean kuukauden projekti, mahdollisesti useita kiloja pudotettavana. Ja jos onnistua haluaa, täytyy omistautua ja olla sitoutunut projektilleen.

 

Kaiken tämän minäkin tiedostin ja olin todella hyvin valmistautunut henkisesti dietille. Kuitenkin se, mitä dieetti oikeasti vaati ja kuinka paljon se vei aikaa yllätti. Vaikka asiat oli mietitty etukäteen ja tavallaan ymmärrettiin jutun juoni, iski se rankkuus todellakin päin näköä.

 

 

 Tottakai dietin alussa oli suhteellisen helppoa, kun kuvioihin tuli vain vähän lisää aerobista ja ruuasta napsaistiin pois pikkuisen. Mulla oli ennen dietille lähtöä ruokaa tosi reippaasti, että olin jopa tyytyväinen, että ei tarvinnut enää syödä niin paljoa ja oli oikeastaan tosi mukavaa kun ähkytys ja semmoinen tukkoisuus katosi pari viikossa. Aerobisesta en tykännyt, mutta helpostihan ne parit lenkit meni.

 

Kuitenkin pikkuhiljaahan hommaa piti kiristää, aerobiset lisääntyivät ja ruokamäärät vähenivät. En muista missä vaiheessa mullakin tekeminen vaihtui jotenkin ihan uudelle tasolle. En halunnut enää tehdä vain sitä mikä oli pakko, vaan halusin haastaa itseni joka helvetin treenissä ja aerobisessa. Tapahtui joku ihmeen napsahdus. :D Ehkä tässä vaiheessa myös kunto lähti hurjaa vauhtia etiäpäin. Loppua kohden ei edes mietitty miltä itsestä tuntuu, asiat tehtiin ja homma tuntui oikeasti välillä aika järjenköyhältä. Treenejä taisi olla parhaimmillaan 13 viikossa aerobiset mukaan lukien. Tähän sitten vielä niukka ruokavalio sekä kaikki muu mitä elämässä tulisi hoitaa.

 

No mustahan tuli loppua kohden erittäin erakko. En mä enää jaksanut nähdä ketään, eikä mua oikeastaan kiinnostanutkaan. Olin niin kovasti kiinni mun dietissä. Treeneihin ja ruokien pakkaamiseen kului jo niin paljon aikaa ja energiaa, että ei siinä yksinkertaisesti voimat riittäneet muille ihmisille jaettavaksi. Monesti sitä yritti kuunnella toista, mutta mulla itsellä oli vaikeuksia keskittyä esimerkiksi kuuntelemaan toista ja ei mulla oikeastaan ollut itselläkään mitään asiaa. Todellinen zombi moodi.  

 

väsynyt, mutta onneksi tätä moodia ei ollut sentään kovinkaan pitkään päällä

 

 

Olin aikaisin nukkumassa joka ilta, vaikkakin dietin loppupuolella yöuni oli hiukan katkinaista ja nukkuminenkin tuntui vaikealta. Oikeastaan monet tosi normaalit asiat mutkistuivat ja vaikenivat, kun ei vaan jaksanut.

 

 

Kyllä mulla oli dietillä nälkä lähestulkoon jatkuvasti. Siihen nälkään kylläkin tottui, mutta uupumus oli raskasta. Ja se, että aivot ei vaan tuntuneet käyvän täysillä. Ärsytti myös kovasti, kun treenitehot laskivat. Silti jokakerta painoin niin lujaa kun musta vaan suinkin lähti. Rehellisesti voin sanoa tehneeni kaikkeni ja antaneeni itsestäni sen 110%.

 

 

En tiedä miten kauan tätä pahinta zombi moodia kesti. En oikeasti edes muista. :D Kuitenkin ihan viimeisimmät, sanotaanko 3 viikkoa dieettiä olivat mulle HELPOT verrattuna edeltäviin viikkoihin. Mulla päästiin nostamaan ruokamääriä jo silloin ja paino tuli aina vaan alaspäin. Myös aerobisten määriä laskettiin ja homma helpottui isolla kädellä. Edelleen tein kaikki niin lujaa kuin vaan itsestäni lähti. Muistan kun ihmettelin et miksi mulla asiat helpottuu loppua kohden, kun muilla tuntu kiristyvän homma entisestään! ja jostain olin saanut käsityksen että ihan viimeiset pari viikkoa olisivat vaikeimpia. No, näin ei käynyt mulla!

 

Mä en missään vaiheessa lähtenyt hakemaan voittoa, koska en uskonut edes finaali paikkaan. Toivoin sitä salaa mielessäni, mutta en tainnut sanoa sitä ääneen muuta kuin ehkä äitille. :D Mulle dieetti oli sitä, että halusin mennä lavalle kunnossa, josta voisin olla ylpeä. Ja kunnossa, jolle olisin antanut kaikkeni. Ja näin kävi, ja sijoituskin ylitti mun kaikki odotukset. Oon edelleen niin todella ylpeä itsestäni!

 

hymyäkin irtos!

 

Kuulostaapas kurjalta! Mutta eipä se sitä ollut kuitenkaan. Tottakai 21-viikkoon mahtuu hyviä ja huonoja hetkiä, olit dietillä tai et. Paskoja treenejä ja hyviä treenejä. Ja tän postauksen otsikkohan on kisadietin rankkuus, eli siksi tässä on nyt enemmän näitä rankkoja ja ehkä yllättäviä juttuja. Tavallaan nyt vasta reversellä alkanut ymmärtämään pienistä asioista, että kuinka zombi sitä onkaan välistä ollut. :D Selailin myös mun sähköpostista löytyneitä kitinöitä valmentajalleni ja pakko kiittää Harria vielä siitä että kuinka hyvin on aina osannut mun kriisi viesteihin vastailla. Parempaa valmentajaa en voisi toivoa.

Mutta siinäpä oli mun ajatuksia. Toivottavasti kukaan ei saa sellaista käsitystä, että koko homma olisi ollut pelkkää kärsimystä. Vaikka tein kaiken täysillä, niin mulle on esimerkiksi terveys paljon tärkeämpää kuin mitkään kilpailut ja sen ehdoilla mennään aina. Dieetti oli itsessään jo huikea kokemus, jonka kilpailupäivä tavallaan vain kruunasi.

 

Tämän myötä toivotan kaikille syksyn kilpailijoille vielä kovasti tsemppiä dieettiin. ♥

- Emma